July 24, 2010

Lauantai-illan lista



1. Saavuimme eilen kotiin piiitkän ihanan loman jälkeen. Kotimatkalla ei puhjennut kuin yksi rengas, jota avuliaat ohikulkijat jäivät vaihtamaan. Eräs ystävä oli siivonnut auton takakontista kaikki työkalut pois, joten tarvi vähän huiskuttaa apua. Ja Keski-Aasiassa apua saa helposti.


Alamäessä ajoneuvojaan korjaavilta rekkakuskeilta kysyttiin lainaksi työkaluja.

Nuoret miehet auttoivat renkaan vaihdossa.

2. Heräsimme tänä aamuna kello 6.21 kun innokas naapurinlapsi ei jaksanut odottaa enää lastemme heräämistä. Jotenkin portti oli unohtunut auki, ja siellä se lapsi kolkutti talon ovella, joka oli onneksi lukossa.

3. Olin ollut jo hereillä kello 23 (nuorimmainen itki) ja klo 1 (keskimmäinen huusi sängyssään "Äitiiii, mulla on jaaaaanoooo!"), joten piti vain nauraa ajatukselle, että ensimmäisenä yönä omassa kodissa olisi saanut nukkua kunnolla ja pitkään.

4. Olen jo purkanut kaikki lomalaukut, ja kamala pyykkikasa odottaa kohtaloaan. Nyt koetellaan tämä pyykinpesusta tykkääminen. Aloitan ehkä huomenna sunnuntaina (joka on yleinen pyykkipäivä Keski-Aasiassa).

5. Onko väärin, jos syöttää lapsille nakkeja iltaruoaksi kahtena iltana peräkkäin? Varsinkin alle yksivuotiaalle, joka kuitenkin ilmeisen tyytyväisenä huolehtii, että jokaikinen nakkipalanen löytää suuhun.

6. Aion syöttää lapsille nakkeja myös huomenillalla. Ehkä herään yöllä painajaisiin. Omiin tai lasten.

7. Vaikka on lauantai, ei lämmitetty saunaa. Olin vähän puntaroinut jo ajatusta, mutta kun ulkona on reilusti yli 30 astetta lämmintä, yhtäkkiä saunominen tuntuukin liian hikiseltä hommalta. Jota se tietenkin onkin.

8. Ostimme tulomatkalla pääkaupungista keittiöön vempeleen, joka pilkkoo, raastaa ja sekoittaa. Erityisesti pirtelöitä. Syötiin heti aamulla ihanat hedelmäpirtelöt, ja aion jatkaa perinnettä niin kauan kuin hedelmiä löytyy.

9. Aiomme pakastaa ison kasan marjoja ja hedelmiä, jotta pirtelöperinne ei pääse kuolemaan talvellakaan.

10. Ostin lomamatkalla kangaspalan, jonka värimaailmaan aion perustaa uuden kylpyhuonemaalausurakan. Ripustin sen roikkumaan suihkutankoon. Harmi kyllä se sopii jo nykyiseen kylpyhuonevärimaailmaan, joten ei pääsekään ehkä maalaamaan. Varsinkin kun se maalari ei ole yhtä innostunut kuin minä. Hmmmm.


Tällaisia ajatuksia liikkui tässä päässä tänään.

Palellaan! (tai ei)

No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?