December 27, 2010

Joulupläjäys


Haluan nauttia Joulusta ihan täysillä. Kukaan muu meidän naapurustosta ei edes vietä Joulua. Minulle niin tärkeä ja odotettu juhla, toisille ihan tavallinen viikonloppu. Mutta me nautimme Joulunvietosta ja Joulurauhasta...ystävien kanssa olemisesta, hyvästä ruoasta. Lasten lahjojen aukasua on niin mahtavaa seurata. Oli aivan ihana Jouluaatto!

Haluan myös venyttää Joulun tuntua mahdollisimman pitkälle. Tapaninpäivän kahvihetkelle katoin mahdollisimman jouluisen kattauksen. Punainen joululiina, vihreä ja punainen kynttilä, kaikki koristeet mitä meiltä löytyy, lauloimme joululauluja ja kävimme läpi Jouluevankeliumin Luukaan mukaan.

Mutta nyt en halua enää blogata Joulusta! Aion nauttia siitä Loppiaiseen asti, ja sitten riisumme kuusen, mutta bloggailen vaihteeksi Keski-Aasian elämästä... Joten tässä sitten meidän viimeiset Joulukuvat. Ehkä. On ne videot mitä otettiin lapsista ja isovanhemmillehan tuli vähän niinkuin luvattua...



Pipparkaakorit leivottiin, ihan kahteen otteeseen. Tein talonkin, mutta se pitäisi vielä koota. Uudeksi Vuodeksi sitten. En oikein tiedä siitä sokerin polttamisesta. Ja söimme myös taikinaa, ihan luvan kanssa. Se kuuluu Jouluun.
(Vanhin tyttäreni myi meille tänä iltana leipomiaan piparkakkuja. Hyviä olivat. Ja pitäähän sitä toisen liikevaistoa tukea. Oppii rahan arvon, ja työn.)



Pieni karkkivaras. Oli se niin söpöä seurata toisen karkkikulholla vierailua. Sai se niitä ottaa, eli ei ollut oikeasti mitään varastelua, mutta tuli herttaisia kuvia tuosta taaperon kurottelemisesta. Ne on iranilaisia toffeita, löytyi pääkaupungista iso purkki. Naminam.

Ja se perinteinen ryhmäkuva. Se on kuule vaikeaa saaha lapsista järkevä ja julkaisukelpoinen kuva. Siellä leikitään kielellä ja purraan toisten käsiä. Tai omia. Yritin tuommosella keltasella joulupukkikammotuksella saaha pienimmän istumaan ja nauramaan iloisesti. Eihän se suostunut edes istumaan ennenkuin sai sen joulupukin purtavaksi. Hiki tuli kuvaajalla, mutta yksi julkaisukelpoinen kuva sieltä tuli yhteen joulutervehdykseen. Taas yksi joulumuisto, josta rikkain on se itse kuvan otto.

Toivon, että sinunkin Joulu on saanut olla ihanaa aikaa, yksin tai yhdessä! Ensi vuonna fiilistellään uudestaan!



No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?