November 8, 2011

Uhrijuhlan viettoa



Täällä on viime päivinä vietetty uhrijuhlaa, profeetta Aabrahamin muistoksi (kertomus Aabrahamin uhrista löytyy ensimmäisen Mooseksen kirjan 22:sta luvusta). 

Perheet laittavat pöydän koreaksi ja vierailevat toistensa luona.
Sukulaisten luona.  Naapureilla.  Perheissä, joissa on vuoden aikana vietetty häitä tai hautajaisia.  Työkavereiden luona.  Ystävien luona.  Joka paikassa! 


Me aloitimme vierailukierroksen kaupungin ulkopuolelta, pienestä kylästä.  
Sateiden jälkeen ilma oli kuin linnun maito, kesäisen lämmin. 
Aurinko oli kuivannut suurilta osin mutaiset tiet, joten lapset pääsivät juoksemaan talosta toiseen
 keräten karkkeja ja muita herkkuja pusseihinsa.  


Tämä perhe on vähävarainen...suoraan sanottuna köyhä, 
mutta pöytäliinalla on silti monenmoista tarjottavaa.  


Lapset ihailemassa pöytää.  


Itseleivottua leipää, hedelmiä, karkkeja, pähkinöitä, paikallisia munkkeja...


Kävimme useassa paikassa, mutta otin kuvia vain täällä, missä valo oli erinomainen.  
Muissa kyläpaikoissa huoneet olivat liian hämäriä kuvien ottoon, vaikka juhlapäivien ajaksi sähköä annettiin koko päivän.  

Hieno mahdollisuus käydä kolmen päivän aikana melkein jokaisen tuttavan luona! 
Tottakai muutaman luona jäi käymättä...ja saamme varmasti kuulla siitä kun seuraavan kerran näemme :) 

No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?