Talvipäivän iloja Keski-Aasiassa

Sää on ollut hyytävä.  Tiedän, että suomalaisille -10 pakkaset ovat kuin kesähelteiden enteitä, mutta Keski-Aasiassa me tärisemme sormet ja varpaat jäässä patterin vieressä.  Ehkä siksi, että sähkön säännöstelyn vuoksi se patteri jota halailemme ei lämpene kuin tiettyinä kellonaikoina.  Tai ehkä siksi, että silloinkin kun sähköä saa, se on niin 'huonoa', että patterit vain haalenevat, eivät kuumene.  

Olen myös Suomessa oppinut liian hyvälle: että talvellakin on kotona aina yli 20 astetta lämmintä ja sisälläkään ei tarvitse pukeutua moniin kerroksiin.  Itse asiassa, eikö sitä talvisin hiippailla kalsareissa kerrastoilla kun ollaan vaan kotosalla...kun ei sitä tarvi muuta päälle?  En ole myöskään Suomessa ikinä nukkunut kaksilla pyjamilla ja vielä fleecetakki siinä päällä.  Hengitys ei ole huurunnut keittiössä ruokaa laittaessani ja kylpyhuoneen vesiputket eivät ole jäätyneet umpeen.    

Ja se talon lämmittäminen...ikinä en ole sitä sen kummemmin ajatellut Suomessa.  Talot vain lämpeävät talvella, ihan itsestään.  Ehkä joskus täytyy käydä jotain nappia (termostaatti?) kääntämässä.  Nyt olen pessyt käsiäni puhtaaksi hiilipölystä tänään jo kolme kertaa, kun olen käynyt täyttämässä uuniamme.  Tiedän jo, että puulla lämpeää nopeasti, mutta hiili pitää lämmön pitkään.  Osaan kohennella hiilipinoa, puhdistella tuhkat ritilän läpi uunin pohjalle ja laittaa uusia mustia kimpaleita strategisiin paikkoihin.  Hiili tykkää ilmasta, joten insinöörimieheni kehitteli peltiputken päähän pienen keittiönikkunan tuulettimen.  Sen kun suuntaa hiilille ja tukee uunin oven raolleen, niin jopa alkaa punertamaan hiilipalat ja voivat jopa leiskahdelle liekkeihinkin.  Putkituuletin toimii akkuvoimalla, joten sillä saa sähkökatkojenkin aikana pesällisen roihuamaan.

  

Roihuava uuninpesä on ihanaa kuunneltavaa.   

Nyt voisi luulla, että osaan iskeä kipinää kivistä ja saada tulen aikaan missä vaan, milloin vaan.  En ole kuitenkaan yhtään lahjakkaampi tulen aloittamisessa kuin ennenkään.  Teininä kyllä osasin pitää saunan kiukaan 'hengissä' jos sen joku laittoi alulle,  mutta sen sytyttämisessä tuhraantui aina ihan hirveästi aikaa.  Periaatteen tiedän: jotain helposti syttyvää, paperia, pahvia, sytykepuuta, pientä tikkua ja muuta sälää.  Sitten kun tuli lähtee nielemään alkupaloja, siihen voi viritellä jotain isompaa polttopuuta päälle.  

Uskon kuitenkin, että tulen sytyttäminen on lahja, ihan niinkuin lauluääni tai korvannipukat; jotkut vain syntyvät taidon kanssa ja jotkut eivät.  Minä en syntynyt, mutta olosuhteet ovat heittäneet minut maailmaan, jossa tulentekotaidot ovat elintärketä (koska minä kuolen kylmässä).  Niinpä ährään uunin kupeessa ja yritän nostella hiiltyneitä tikkuja parempiin asentoihin, joissa ne taas maagisesti lähtisivät naama punaisena puhaltamisen avulla roihuamaan.  

Ihminen on selviytyjä ja konstit on monet kun jäätyminen uhkaa.  Meillä onkin muutama temppu takataskussa, jos uunista tupruaa savua silmille.  Yksi on sytykeneste.  Semmoista tyhjään vesipulloon ja korkkiin reikä.  Siitä kun ruikauttaa pihisevälle tulenalulle niin kyllä kuule roihahtaa.  Joskus jopa paukahtaa, mutta silloin on puristanut pulloa ehkä vähän liikaa.  

Vähemmän dramaattinen ja jännittävä keino on uusiokäyttää käytetty vessapaperi.  En ole ehkä maininnutkaan, mutta täällä emme heitä vessapaperia käytön jälkeen pönttöön.  Putket menevät tukkoon muutenkin, joten paperia ei sinne uskalla laittaa.  Se laitetaan roskakoriin, joka löytyy joka vessasta.  Kun roskiksessa on ohut muovipussi, saa täyttyneestä vessapaperikorista napattua uuninsytykkeet yhdellä kädenheilautuksella.  Pussi uunin pohjalle, sytyketikut päälle ja tuikataan tulitikulla.  Hyvin se lähti tänäänkin palamaan kun aloitin näin, ja varmistin jatkon putkituuletinmenetelmällä.  

Uunia ei myöskään kannata jättää yksin pitkäksi aikaa ettei joudu aloittamaan koko prosessia alusta.  Sitä pitää käydä kohentelemassa ja hellimässä ja syöttämässä.  Talvella meillä menee varmasti pari tuntia ihan vain talon lämmitykseen liittyviin asioihin (ja ne puut on hakattu jo syksyllä polttopuiksi).

Kun on koko talven juossut uunin luo pihalla, jossa täytyy väistellä mustaksi jääksi muutunutta sementtiä ja upottavaksi mutaliejuksi muuttunutta pihanurmea, huokaisee helpotuksesta kun kevätaurinko alkaa taas toimimaan niinkuin pitää.  Ehkä sen parin viikon päästä on täällä jo kevät?

Kesällä en käy ikinä uunihuoneessa. En ikinä.

Mutta nyt siis niihin talven iloihin, joita otsikossa mainostin.

Otetaan liukuri.  Jos ei ole, niin uunipelti kelpaa.  Siihen kiinnitetään köysi, jätetään runsaasti pituutta.  Sitten yksi istuu liukuriin tai uunipellille ja kaveri tarttuu köyteen.  Sitten juostaan korttelin ympäri naurusta hihkuen kunnes jäätyneet sormet täytyy kangeta irti liukurinkahvasta.  Muistutetaan itseä poikaa, että ensi kerralla hanskat käteen.

Isosiskon vetämänä uskaltaa pieninkin kyytiin kotipihan suojissa.  

Mutta jo parinkymmenen metrin matka riittää eikä vauhtikaan päätä huimaa.

Nuppu-Lotta-Tuttisuu ei ole siis mikään hurjapää.

Mutta talvi on lapsille kivaa aikaa!