December 3, 2013

Kurpitsapiirakka - revisited

Syksyn aikana aika moni on hakenut kurpitsapiirakan reseptiä.  Kirjoitin oman reseptini tänne blogiin kolme vuotta sitten.  Nyt on aika päivittää ohjetta ja varsinkin kuvia!  

Syksyinen herkku: kurpitsapiirakka

Kurpitsan voi kypsentää uunissa, keittämällä tai höyryttämällä.  Uskoisin, että uunissa kurpitsan maku syvenee kivasti.  Meillä on ollut kovasti sähkökatkoja tänä syksynä, joten siihen ei tällä kertaa ollut aikaa.  Höyryttämistä suositellaan, jotta kurpitsa ei vettyisi, mutta siihen kai tarvii erityisen kattilan.  Keitin siis kurpitsanpalasia kunnes ne olivat pehmeitä.  Kuoriminen on helpompaa keittämisen jälkeen: 


Keitettyä kurpitsaa
 Suussasulavan piirakan salaisuus on aidossa voissa.  Siitä tehtyä piirakkapohjaa ei voita mikään!  Tein kaksinkertaisen taikinan ja voita meni puoli kiloa: 




Taikina:
3,75 dl jauhoja
1/4 tl suolaa
250 gr voita
3-4 rkl vettä

Sekoita jauho ja suola, pilko ja nypi jääkaappikylmä voi joukkoon. Lisää vesi rkl kerrallaan, ja muodosta taikinasta pallo. Anna jäähtyä jääkaapissa 20 minuutta tuorekelmuun käärittynä. Kauli vuokaan sopivaksi levyksi, ja levitä vuoan pohjalle ja seinille. Tasoita reunat.

Tällä ohjeella tulee tosi hyvä taikina!   

Täytteen suhteen minulla on hienoisia muutoksia.  Ne sattuivat kyllä ihan vahingossa, mutta tulos oli hyvä, joten kerron teillekin hattarapään piirakanteosta!  Nuo monet raskaudet on varmasti verottaneet aivosoluja.  Eli kun luin käsinkirjoitettua ohjetta keittokirjastani, jätin vahingossa ylimäisenä olevat sokerin ja suolan pois.  Huomasin sen vasta kun ensimmäinen piirakka oli jo uunissa ja lueskelin ohjetta vielä kerran läpi (hyvä tapa!).  Kammottavan erheen huomatessani maistoin heti täytettä piirakasta, joka vielä odotti uuniin menoa...ja helpotukseni huomasin,että se oli ihan hyvää.  En lisännyt sokeria, koska täyte maistui säilykemaidon johdosta ihan tarpeeksi makealta, mutta ripottelin hiukan suolaa pinnalle.  

Eli vinkkinä: jos käytät makeaa säilykemaitoa, et välttämättä tarvitse koko määrää sokeria.  Sen voi vaikka jättää kokonaan pois.  Olen itse pyrkinyt vähentämään sokerin käyttöä ruokavaliossani, joten tämä oli ihan tervetullut löytö! Toinen vinkki: omaan makuun voi luottaa; jos jokin maistuu hyvältä raakana, se on todennäköisesti hyvää myös kypsänä! 

Täyte:
200 gr. sokeria (vajaa 2 dl)
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl jauhettua neilikkaa
3,5 dl kurpitsasosetta
3,5 dl säilykemaitoa
1 dl maitoa
2 munaa, hiukan vatkattuna.

Sekoita täyteainekset hyvin kulhossa. Kaada piirakkavuokaan taikinan päälle. Paista 10 minuuttia 220 asteessa, alenna sitten lämpö 150 asteeseen. Paista noin 45 minuuttia tai kunnes täyte on paistunut kiinteäksi.



Leivoin siis kaksinkertaisella ohjeella kaksi piirakkaa.  Ne menivät suoraa päätä Kiitospäivän juhliin, eikä kuvauksiin jäänyt aikaa.  Mutta taikinaa jäi sen verran, että pikku prinsessa sai painella ne ihaniin metallisiin mini-vuokiin, joita olin joskus tilannut.  Niitä oli neljä ja se oli juuri sopiva määrä ylimääräiselle taikinalle.  Tein sitten vain lisää täytettä.  Täytettä tuli sen verran runsaasti (enkä edes lisännyt tuota maitoa), että paistoin ylimääräisen tuossa valkoisessa mini-vuoassa.  Siitä tuli sellainen karppaajan kurpitsapiirakka :) ja maistui kyllä herkulliselta iltapäiväkahvin kera.   

Oletko jo leiponut kurpitsapiirakkaa?  Miltä maistui?  Sehän on aika uusi tulokas suomalaisessa kahvipöydässä.

No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?